No #29

Varuskunnan metsät

Keuruu

Kuva: Ari Aalto
100 luontohelmeä

Keski-Suomessa Keuruun keskustan lounaispuolella sijaitseva luontohelmi, Varuskunnan metsät, on kokonaisuus, johon kuuluu poikkeuksellisen laaja lajistollisesti arvokas vanhojen metsien alue. Kokonaisuus sijaitsee valtion omistamilla mailla vanhan varuskunnan alueella.

Liito-oravan lisäksi puiden lomassa voi nähdä lentämässä hömötiaisen, töyhtötiaisen, idänuunilinnun ja pikkusiepon. Metsässä voi tavata myös kanahaukan, pohjantikan tai metson. Metsissä elää lisäksi monipuolinen kattaus erilaisia kääpälajeja. Kaatuneiden puiden pinnalta voi löytää kasvamassa mielenkiintoisen näköisen, useita neulamaisia piikkejä sisältävän harjasorakkaan.

Varuskunnan metsät

Karuista kankaista rannan reheviin lehtimetsiin

Upeita runsaslahopuustoisia kuusi-, mänty- ja lehtipuuvaltaisia metsiä on laajasti eri puolilla aluetta. Metsien lajisto on hyvin monipuolinen ja vaatelias.

Kuva: Matti Aalto
Varuskunta-alue aukesi luontoretkeilijöille

Alueen vapauduttua varuskunnan käytöstä, siitä on muodostumassa keuruulaisten lähivirkistyskohde. Tammikuussa 2015 aloitetut hakkuut keskeytyivät mielenosoitukseen, jossa oli mukana paikallisia alueen kohtalosta huolestuneita asukkaita. Luontohelmi sijaitsee Peurunniemellä, jolta aukeaa hienot maisemat Keurusselälle. Metsämaisemien lisäksi Varuskunnan metsien alueella pääsee ihailemaan avointa järvenselkää.

Lahjoita luonnonsuojeluun

Luonnonsuojeluliitto on koko Suomen luonnon puolustaja, jonka yhdistykset ja piirit ympäri maan suojelevat ansiokkaasti lähiluontoa. Lahjoittamalla tuet konkreettisesti työtä suomalaisen luonnon puolesta. Valitse itsellesi sopiva kohde ja tapa lahjoittaa!

Lahjoita