No #8

Jäppilän kivikuru

Pieksämäki

Kuva: Yrjö Snellman
100 luontohelmeä

100 000 vuotta sitten nykyisen Jäppilän alueella kävi aikamoinen ryske ja rytinä, kun mannerjää muodosti Jäppilään kivikurun. Myöhemmin jääkauden sulamisvedet huuhtoivat kivilaakson puhtaaksi. Tänä päivänä jylhän pirunpellon kivien välistä pistää esiin vanhoja männynkäppyröitä, joiden harmaat sävyt sulautuvat kauniisti muinaisten kivien harmauteen.

Jylhälle ja vaikuttavalle kivikurulle tuo vaihtelua kurun päässä oleva rauhallinen suolampi sekä kurua ympäröivät luonnontilaiset metsät. Metsän siimekseen jääkausi on paiskonut järkälemäisiä kiviä, jotka ovat kuin muinaisia muistomerkkejä. Tätä Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.

Jäppilän kivikuru

Jääkausi vieritti kivet kuruun

Alueella on mukurakuusikko. Kuusikon puiden pinnat ovat muodostuneet mukuraisiksi kasvullisten epämuodostumien takia.

Kuva: Markku Nironen
Musiikkia kivierämaan äärellä sekä muinainen kirkko

Kivikurun toiselle reunalle, lammen rannalle on rakennettu esiintymislava ja katsomo. Jääkauden sulamisvesien viskelemien kivien äärellä on erinomainen paikka akustiikan ja tunnelman puolesta erilaisille konserteille ja lauluilloille. Kivikurun läheisyydessä on myös lammen ympäri kulkeva vaellusreitti. 

Mielenkiintoinen nähtävyys alueella on myös kaksi päällekkäin olevaa kiveä, Ukonkivet, jotka ovat perimätiedon mukaan toimineet kirkkona ennen kristinuskon aikaa. Alueella on myös sodan aikana piilopaikkana toiminut luola Rautavuoren kupeessa.

Kuva: Yrjö Snellman
Kuva: Yrjö Snellman
Ukonkivet

Kaksi mannerjäätikön päällekkäin kasaamaa porfyyrigraniittilohkaretta keskellä metsää.

8*7*2,5
metriä (alempi kivi)
1,5*1,5*1,5
metriä (ylempi kivi)

Lahjoita luonnonsuojeluun

Luonnonsuojeluliitto on koko Suomen luonnon puolustaja, jonka yhdistykset ja piirit ympäri maan suojelevat ansiokkaasti lähiluontoa. Lahjoittamalla tuet konkreettisesti työtä suomalaisen luonnon puolesta. Valitse itsellesi sopiva kohde ja tapa lahjoittaa!

Lahjoita